maanantai 28. huhtikuuta 2014

Testissä 150€ avokelasetti

Kevätkausi on hyvä avata uudella avokelasetillä ja tällä kertaa testiin valikoitui noin 150€ arvoinen setti. Tarkoituksena oli valita sellainen paketti joka soveltuisi yleiskäyttöön niin veneestä kuin rannalta heittelyynkin yleisimmillä vieheillä ja lusikoilla.

Aluksi täytyi valita vapa ja loppujen lopuksi valituksi päätyi edullinen (hinta noin 45€) Shimano Catana CX 210cm pitkänä.

Shimano Catana CX 210cm Medium 10-30g
Shimano Catana CX -sarjan vavat ovat 2 osaisia ja käytössä olleen 210cm mittaisen vavan Medium-toiminta miellytti ainakin itseäni, josta lisää alempana. Vavassa on myös Vibra Spot -aukko jolloin etusormi ja peukalo osuvat suoraa vavan aihioon ja näin ollen vedenalainen tuntuma paranee.

Sitten valittiin kela.. Itse päädyin tällaiseen Shimanon Exage FC -sarjan kelaan.

Shimano Exage FC
Siimaksi valittiin kuitua, jotta saadaan lisättyä heittopituutta. Päätin ottaa paljon kehuttua Sufixin 832 -kuitusiimaa keltaisen värisenä ja 0,18mm paksuisena.

Sufix 832 Superline Yellow
Sitten ei ollut muuta kuin siimat puolalle, setti mukaan, pakki kainaloon ja etsimään sopivannäköistä rantaa jossa pääsisi mahdollisia kutuhaukia härnäämään.

Heitto-ominaisuudet puntarissa
Sopivan rannan löydyttyä pakista valitsemaan sopivia vieheitä. Ajattelin kokeilla ensin jotain perinteisiä lusikoita kuten pienempiä Kuusamon Professoreita ja keskikoon Räsäsiä. Vavalla oli erittäin helppo heittää! Parhaimmillaan kyseinen vapa oli kun käytettiin 10-20g painoisia vieheitä. Tällöin heitot on helppo kohdistaa oikein ja heittopituudet helposti säädeltävissä.

Kyseinen lahti oli melko ruohikkoinen joten siiman päässä kävi myös pari Rapalan Minnow Spoonia. Kokeilin myös muutamaa kevyempää Meppsin lippaa testimielessä, mutta pakko on todeta että varsinkin mentäessä alle 7g viehepainon alkaa heittäminen olemaan melkoista rämpimistä.

Peilityyni järvi ja maisema kohdallaan
Keli näytti suosivan tällä kertaa. Järvi oli aivan peilityyni, sen rikkoi ainoastaan satunnaiset kalojen hypyt. Lisäksi aurinko lämmitti vielä alkuillasta oikein mukavasti.

Setti ja siiman päässä Popperi
Pakkia läpi käydessä vaihtui siiman päähän vaihtui Rapalan Skitter Pop ja siitäkös nämä kutuhauet innostuivat... Koko lahden mitalta alkoi kuulua polskimista.


Kalakaverina oli mukana myös Nacho-koira joka ei malttanut olla hetkeäkään paikallaan... Onneksi sentään jonkinlainen kuva saatiin aikaiseksi.

Nacho-koira
Kauniin auringon laskun jälkeen täytyy todeta että ei olisi Huhtikuun kelit voineet paljon paremmat olla!

Aurinko laskee...
Yhteenveto kalareissusta... Vaikka tapahtumia ei mahdottoman paljon ollut, täytyy myöntää että kyseinen setti soveltuu kyllä heittokalastukseen erittäinkin hyvin, varsinkin kun kalastetaan yleisimpiä kotimaisia kaloja.

Vavasta löytyy sopivasti potkua ja tuntumaa joten ei ole hankala kuvitella tätä vapaa useammankin mökkikalastajan yleisvavaksi jota käytetään niin jigaukseen, heittelyyn ym. Ei vapa heitto-ominaisuuksiltaan ihan sitä kärki päätä ole mutta satunnaiseen kalastukseen oikein miellyttävä.

Kela miellytti myös, erityisesti täytyy kehua sen tarkkaa ja voimakasta jarrua. Etujarrullinen kela on helppo säätää myös väsytystilanteen keskellä. Lisäksi 4+1 kuulalaakeria antavat tasainen kelauksen ja SuperStopper II-koneiston ansiosta kela on täysin takaliikkeetön mikä auttaa erityisesti kalan tartuttamista.

Sufixin 832 Superline -siima kesti hyvin kulutusta ja sen lisäksi siihen on helppo tehdä solmuja eikä se rispaantunut kovastakaan hankauksesta. Heittopituudet olivat myös hyvät ja niiden sääntely oli helppoa.

Oikein pätevä paketti vähän edullisemman setin haluavalle, uskallan suositella!

Kireitä siimoja!



tiistai 15. huhtikuuta 2014

Perhokalastuskauden avaus Rutajoella 12.4.2014

Auton nokka kääntyi puolenpäivän aikaan kohti Jyväskylää, missä tarkoituksena oli napata kaveri kyytiin ja suunnata sen jälkeen kohti Joutsaa Rutajoelle. Vaajakosken kohdalla sattunut onnettomuus oli pistänyt tien aivan tukkoon ja välittömästi kalankiilto silmissä olevaa kalastajaa koeteltiin. 20 minuutin paikallaan seisomisen jälkeen matka kuitenkin viimein jatkui ja pääsin Jyväskylään. Kamat vaihdettiin kaverin autoon ja puolen tunnin matka Jyväskylästä Rutajoelle alkoi. Lupien hankintakin meinasi olla hieman kiven takana, mutta muutaman puhelinsoiton jälkeen luvat kuitenkin onneksi saatiin.

Varusteet pistettiin kasaan ennätysvauhtia, olihan polte koskelle jo kova. Kelikin oli muuttunut pilvisestä mukavan aurinkoiseksi. Nopea kuva vielä taisteluparista ennen kosken rantaan suuntaamista.



Rutajoki on Rutajärvestä Päijänteen Rutalahteen laskeva monikoskinen joki, jonka kosket ovat paikoin todella jyrkkiä ja putousmaisia. 5,7 kilometrin mittaisella joella on putouskorkeutta melko uskomattomat 44 metriä. 


Löysimme heti hyvännäköisen hidasvirtaisen mutkan, jossa oli syvä monttu ja uusi vapa (Vision GT Four 8' #4) pääsi ensimmäistä kertaa testiin. Ja hienostihan se toimi. Luokkaisella Vibe85-siimalla perho lenti helposti ja tarkasti ja siima oikeni nätisti hieman painavammankin kuulapään kanssa. Kasijalkainen vapa oli myös kätevä paikoin varsin pusikkoisessakin maastossa tarpoessa. Monttu osoittautui elottomaksi, joten siirryimme parisataa metriä ylävirtaan. 

Ylläolevassa kuvassa näkyvän putouksen alla oli hyvännäköinen leveämpi ja hidasvirtainen pooli, johon pysähdyimme uittamaan perhojamme. Kolmannella heitolla siima pysähtyi, oletin pohjakosketusta ja nostin vavan laiskasti pystyyn. Tärppi osoittautuikin kalaksi ja vajaan 40 sentin mittainen taimen ampui välittömästi suoraan kohti ja irtosi lähes heti onnettoman vastaiskun tuloksena. Annoin kaverille tilaa ja istuin itse hetkeksi joen penkalle ihmettelemään. 


Penkalta bongasin toisen melko jäisen kaverin


Hetken päästä oli kaverillakin kala kiinni ja se osoittautui pieneksi harjukseksi. Nopea kuvaus ja kala takaisin veteen. 


Kalaa siis kyseisellä pätkällä oli, eikä kalojen pieni kokokaan haitannut. Ekalla reissulla on lähinnä tärkeintä saada edes jonkinlaista kontaktia kaloihin ja nautiskella koskimaisemasta pitkän talven jälkeen. 

Muutama minuutti myöhemmin kaverin perhoa vietiin jälleen. Tällä kertaa siiman päässä riuhtoi jo hieman edellistä kookkaampi kala. "Tuo haavi!" kuului huuto. Eräblogi mielessä nappasin haavin sijaan repusta kameran ja räpsin muutaman kuvan väsytystilanteesta. Kalakin saatiin hetken päästä rantaan. 



Onnellinen kalamies n. 35 senttisen rasvaevällisen kalan kera

Paikka tuntui hiljenevän ja lähdimme kävelemään ylävirtaan päin, välillä kalastellen potentiaalisen näköisiä virrankohtia. 


Seuraavana ostoslistalla kahluutakki, niin saadaan haavikin hieman fiksummin kulkemaan mukana.


Kävelimme jokusen kilometrin ylävirtaan, mutta virta oli pääosin koskimaista ja epäilimme, ettei siellä kalaa ole vielä tähän vuodenaikaan. Takaisin päin tullessa tuli napattua kuva keskeltä kuusimetsää auringon paistaessa hienosti puiden välistä. 



Saavuimme takaisin poolille, josta aiemmat kalat tulivat. Putouksen alta iski kuulapäiseen nymfiin pieni taimen ja hetken päästä hieman alempaa toinen.

Nopea kuvaus ja kala takaisin kasvamaan.


Kävimme vielä autolla tarkastamassa joen ylimmän kosken, mutta heittopaikkoja oli rajoitetusti ja vesi matalalla. Nälkä ja useamman kilometrin kivikkoisessa ja pusikkoisessa maastossa kävely alkoi jo painaa, joten suuntasimme kohti Jyväskylää muiden ilta-aktiviteettien pariin.

Kaikenkaikkiaan kauden ensimmäinen kalareissu oli oikein onnistunut. Kalaa tuli, keli suosi ja maisemat olivat kauniita. Ensi viikonloppuna suunnaksi viime syksynä kunnostettu Suonenjoki. Pysykäähän kuulolla!

                                                                                                                                 - Henkka