torstai 11. heinäkuuta 2019

Valmistautuminen Kaitumille


Valmistautuminen Kaitumille

Lähtö pohjoisen kalareissulle on aina iso asia. Olipa kyseessä vaeltamalla tuntureille meno, lohestaminen tai lentämällä erämaahan kulkeminen, tulee valmistautumisesta aina yhtä hankalaa. Toki, se on omasta mielestäni ehdottomasti myös yksi reissun kohokohdista!

Ennen lähtöä sitä iltaisin miettii millä perholla saisi sen ison kalan siiman päähän, mitä kaikkea sitä kokkailisi erätulilla iltapalaksi ja kuinka kaunis se auringonlasku onkaan siellä tunturin päällä.

Mielessä pyörii myös mitä kaikkea rinkkaan pitäisi pakata, mitä sinne mahtuu ja kuinka paljon se lopulta painaa. Reissulle lähtevät kengät tulee tarkistettua useampaan otteeseen, ovatko ne varmasti kunnossa? Teltta pitää ehdottomasti pystyttää vielä kolmannen kerran, ihan vain varmuuden vuoksi. Jo neljä kertaa listan kanssa pakattu rinkka tulee pakata vähintään vielä kerran eikä siltikään jaksa uskoa, että siellä varmasti on kaikki ne tärkeät miljoona ja yksi asiaa, jotka olen päässäni järkeillyt välttämättömäksi.

Tärkeimmät, eli perhokalastukseen liittyvät tavarat saavat luonnollisesti isoimman huomion sekä huolen. Todellisuudessa suurinosa perhoista ei kuitenkaan edes näe vettä ja osa ruoasta jää syömättä – kuten aina.

Olen käynyt nuoresta asti vähintään kerran vuodessa viikon mittaisella reissulla pohjoisessa. Aina etunenässä kalastamassa. Milloin taimenen, milloin raudun, mutta pääasiassa harjuksen perässä. Vuosien karttuessa, itse reissun sijasta yhä enemmän on alkanut nauttimaan itse reissun odotuksesta ja matkasta perille. Tavaroiden pakkaaminen autoon, ajomatka ja ikkunan takana vaihtuvat maisemat lupaavat joka kerta, että kohta olet perillä tunturissa. Odotat malttamattomana miten seuraavan kukkulan takana komeilee määränpää - järvi, lampi tai joki. Joka kerta se tosin on vasta kuudes tai seitsemäs kukkula ennen kuin vesi siintää silmissä, mutta oma taikansa siinäkin on. Vaikka se klisee onkin, on matka ehdottomasti vähintäänkin yhtä tärkeä kuin itse määränpää. Varmasti ei kaikille, mutta uskon, etten ole yksin mielipiteeni kanssa.

Tärkeää on tottakai myös saada kalaa kun ensin istuu 1000km autossa ja monesti se jälkeen vielä kulkee kaksi tai kolme päivää rinkka selässä kohti sitä suunniteltua kalapaikkaa. Nykyään yhtä tärkeää kalastuksen lisäksi on päästä irti arjesta ja saada aikaa viettää ystävien kanssa, joita nykyään näkee niin surullisen harvoin.

Tänä vuonna oma reissuni sijoittuu Kaitum - joelle, Pohjois-Ruotsiin. Tarkemmin ottaen Tjirtjamiin, josta isot pojat ja kansantarut lupaavat harjusennätysten menevän heittämällä rikki.Huhut kertovat, että täältä olisi mahdollista saada myös se elämänsä taimen. Olen Tjirjamista haaveillut jo kauan ja nyt vihdoin se päivä koittaa! Tässä kohtaa kun ollaan vielä kotona pitää tosin vielä koputtaa puuta...

Yksi iso rituaali on perhonsidonta reissua varten. Työn, perheen ja harrastusten yhteensaattaminen on välillä hankalaa ja siksi nykyään tulee pakostakin luvattoman pitkiä taukoja perhonsidontaan. Kynnys aloittaa sitominen kasvaa sitä mukaan kun huomaa lähtöpäivän lähestyvän ja perhorasioiden ammottavan tyhjyyttään!



Voisin mainita muutamia perhoja, jotka olen huomannut toimivan hyvin mm. pohjoisen harjukselle. Kaksi perinteistä ja usein mainittua ovat Red Tag ja Black Zulu. Nämä kuuluvat myös omiin suosikkeihini, koska nämä uppoperhot toimivat oikeasti todella hyvin. Lisäksi vihreät sekä ruskeat pupat ovat antaneet hyviä ruokakaloja. Pintaperhoista itselläni ehdottomasti eniten uintiaikaa saa klinkhammer. Se tuntuu toimivan melkein aina kun harjus intoutuu syömään pinnasta. Tämän lisäksi rasiasta löytyy aina muutamia caddiksia ja Europa 12 perhoja. Pintaperhokalastus on aina ollut se itselle mieluisin perhokalastuksen muoto.



Lähtöön on nyt alle kaksi viikkoa ja muu perhe alkaa kärsiä matkakuumeesta yhtä paljon kuin minä. Olohuone, makuuhuone ja muutama muu nurkka on nimittäin täytetty erinäköisistä allekirjoittaneen reissutavaroista. Trangia, makuupussi, makuualusta, perhovavat jne. paistavat ensimmäisinä silmään. Perhonsidontavälineet ovat vähän väliä levällään keittiön pöydällä ja Youtubesta katsellaan joka ilta pätkiä, joita muut onnekkaat ovat määränpäästä kuvanneet. Lupaan heti reissun jälkeen katsella enemmän lastenohjelmia sekä täydellisiä naisia ja näin palauttaa tasapainon perheeseemme.



Nyt jatkan kuitenkin vielä hetken pakkaamista ja perhonsidontaa. Kirjoitellaan sitten reissun jälkeen kuvien kera kuinka reissu sujui. Tässä vaiheessa mieleeni palautuu sarja yleiradion TV-kanavilta. Mikäli en ihan väärin muistele, sarjan nimi oli "joki kutsuu". Siinä jokainen jakso loppui sanoihin: "There's always a river somewhere" (Aina jostain löytyy joki).

-Niko Turpeinen-

torstai 7. helmikuuta 2019

Eräharrastuksesta elämäntyö – Green Trail Oy saavuttaa 25 vuoden merkkipaalun

Sari ja Jari Huuskonen ovat pyörittäneet Green Trail Oy:tä jo kaksikymmentäviisi vuotta

Vuoden 1993 lopussa Jari ja Sari Huuskonen jättivät kaupparekisteriin perustamisilmoituksen uudesta yrityksestä. Nyt eräfirma Green Trail on kulkenut omaa polkuaan Suomessa jo neljännesvuosisadan ja tuotekirjo on laajentunut kalastuksesta metsästys-, koira- ja retkeilytarvikkeisiin.

Yrittäjä Jari Huuskosen hyväntuulinen nauru kaikuu Green Trail Oy:n myymälässä Pieksämäellä. Metsästyssesonki on kuumimmillaan ja asiakkaat ovat tulleet hakemaan liikkeestä panoksia. Samalla he vaihtavat kuulumisia henkilökunnan kanssa. Kauden uutuustuotteet käydään läpi jutustelun ohessa.

– Asiakkaat tulevat tänne kuin kotiinsa, kuvailee yrittäjä Jari Huuskonen päivittäisiä asiakaskohtaamisia.

Eräelämys alkaa jo Green Trailin myymälästä. Yritys on kuuluisa hyvästä asiakaspalvelustaan, jonka osaava henkilökunta mahdollistaa.

 

Tuotetuntemus on oleellinen osa asiakaspalvelua


Metsästäjät voivat halutessaan ostaa yrityksestä valmiiksi asennetun kiväärin tähtäinkiikareineen tai vaikkapa täysin käyttövalmiin radiopuhelimen. Koiraharrastaja saa opastusta koiratutkan käyttöön. Kalastusharrastajalle Green Trail on todellinen aarreaitta valikoimien suhteen.

Henkilökunnan luontainen kiinnostus eräharrastuksia kohtaan tuo yritykselle kilpailuetua. Sekä omistajapariskunta että yrityksen työntekijät harrastavat metsästystä, kalastusta ja eräelämää. Metsästyskoiriakin löytyy jokaisen kotoa.

– Tekee sitä, mitä kokee osaavansa ja mihin itse uskoo, toteaa Huuskonen.

Yritystoiminnan kulmakivenä Huuskonen pitää pitkäjänteistä työtä, jossa seurataan markkinoita ja reagoidaan muutoksiin. Yrityksen tuotteita on myyty verkkokaupassa nyt yli seitsemän vuotta.

– Verkkokauppa on nykyaikaa. Nopeat toimitukset ja tuotteiden saatavuus ovat verkkokauppatoiminnassamme avainasemassa.

Digimaailman maailmanvalloitus näkyy nykyihmisten harrastuksissakin.

– Harrastustarjonnasta on kilpailua, esimerkiksi tietokonepelit vievät nuorten mielenkiinnon. Kalastusta harrastaa enää harva nuori, mutta ne jotka harrastavat, ovat perehtyneet harrastusvälineisiin ja satsaavat niihin.

Ihmisten käyttäytyminen on myös muuttunut. Aiemmin tavoitteena olivat suuret saalismäärät. Tänä päivänä erämaailmalta halutaan elämyksellisyyttä ja luontokokemuksia, saalis ei ole enää päätavoite. Saaliseläinten ja -kalojen määriä seurataan. Tavoitteena on kestävä luonnonvarojen käyttö. Toisaalta vastuullisuuteen kuuluu myös alkuperäistä eläimistöä rajoittamattomasti tuhoavien vieraslajien kuten supikoirien kannan vähentäminen.
 

Yhteen hiileen puhaltamista


Yrittäjäpuoliso Sari Huuskonen tuo lämpöä liiketoimintaan. Hyväntuulisena hän kiirehtii hätiin kassalle ja asiakaspalveluun aina, kun myymälässä on ruuhkaa. Takahuoneessa hoituvat kirjanpito, markkinointistrategioiden ja mainonnan suunnittelu sekä monet muut yritystoiminnan kannalta tärkeät toimenpiteet hänen taitavissa hyppysissään.

Usein yrittäjät kokevat huonoa omaatuntoa siitä, että perheelle ja puolisolle ei jää riittävästi aikaa. Huuskoset ovat siinä mielessä onnekkaita, että pariskunta tekee työtä yrityksessä rinta rinnan. Puoliso Sari Huuskonen on ollut mukana yritystoiminnassa lähes alusta asti. Liikeidea sai alkunsa molempien yhteisestä eräharrastuksesta, johon he kumpikin olivat saaneet kipinän jo lapsuudenperheissään.

– Alussa Jari teki pitkää päivää yksin. Minulla oli lapset hoidettavana. Heidän kasvettuaan minäkin tulin mukaan yritystoimintaan, kertoo Sari Huuskonen.

Hän muistelee yritystoiminnan laajentumista muutamassa vuodessa kalastuksesta metsästykseen ja sen jälkeen koirien ruokiin ja tarvikkeisiin. Viimeisimpänä mukaan ovat tulleet retkeilytuotteet, kalastus- ja metsästysvaatteet sekä eränkäyntiin soveltuvat kengät.

– Näimme markkinaraon, mihin suuntaan tuotevalikoimaa kannatti lähteä laajentamaan ja mikä luontaisesti sopi tavaravalikoimiin.

Huuskonen kertoo, että luvanvarainen ase- ja patruunamyynti vaatii kaikilta yritystoiminnassa mukana olevilta nuhteetonta käytöstä ja luotettavuutta. Alaa koskeva lainsäädäntö ja lupakäytännöt tiukentuvat jatkuvasti, joten viranomaistaholta tulevia muutoksia täytyy seurata tarkasti. Turvallisuus on tärkeää.

Matkan varrella myös asiakkaiden toiveita on kuunneltu.

– Asiakkaat arvostavat tuotteiden korkeaa laatua. Ostot tehdään siten, että ne täyttävät kriteerit.

– Haluamme nyt kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen hengähtää hetken ja pysähtyä juhlistamaan menneitä vuosia yhdessä asiakkaidemme kanssa. Vuodet ovat menneet kiitäen, hymyilee Sari Huuskonen.

 
Teksti: Syksy 2018, Sofia Flygare