Kalastaen läpi kesän
Muutama vuosi sitten kesäisessä lapin yössä oli jotain taikaa.
Tuolloin kaksi nuorta miestä, Jari Oksanen ja Aku Seppänen kohtasivat ensikertaa Simojoella.
Miesten yhteiset ystävät olivat havainneet aikojen saatossa kaksikossa jotain samaa - hyvinkin kiihkeän suhteen lohen kalastukseen ja he päättivät, että näiden kahden tulee ehdottomasti tutustua.
Fiksuja ystäviä pojilla, nimittäin pian Jari ja Aku viettivät vajaan viikon Simojoen varrella teltassa asustaen ja kokemuksia jakaen. Kaloja narrattiin se mikä tarinoilta ennätettiin, nukkuminen oli ihan yliarvostettua.
Silmäpussit ja univelka eivät kuitenkaan tuntuneet missään, sillä tämän reissun jälkeen poikien ei tarvinnut enää kalakaveria etsiä. Yhteystiedot tallennettiin puhelimen pikavalintaan.
Kalastus vei Jari Oksasen mennessään suurinpiirtein samoihin aikoihin kun mies oppi puhumaan. Nyt virtaavissa vesissä
kalastelua on takana n. 30 vuotta. Ensikosketus lohen kalastukseen Jarilla oli 2012 Tenojoella ja vuosien saatossa tämä harrastus on muuttunut hyvinkin fanaattiseksi, ehkäpä jo hitusen pakkomielteiseksikin. Nykyisin Jari suuntaa mieluiten kalalle Itämereen laskeviin jokiin. Talvisin kun kausi on katkolla ja podetaan pahoja vieroitusoireita, keskittyy Jari mielikuvitusharjoituksiin ja sidontapuuhiin.
Intohimoinen perhokalastaja Aku Seppänen on ollut lajin harrastaja vuodesta 1996 lähtien. Pitkät vavat ja isot joet saivat odottaa tätä miestä parikymmentä vuotta, mutta 2010-luvun jälkeen kaikki vapaa-aika on kesäisin kulunut hopeajahdissa. Sidontaleikit ovat alustalähtien olleet myös Akun mieleen ja erityisesti putkiperhot ovat lähellä miehen sydäntä. Jarin tavoin talvet haaveillaan ja sidotaan ottipelejä.
Tänä kesänä kaksikko pistää ystävyytensä koetukselle - pojat aikovat mennä kalastaen läpi kesän.
Tavoitteena on testailla välineitä ja uitella siimoja Simojoella, Tornionjoella, Kalixilla, Ängesån joella ja
Lainionjoella. Fiilispohjalta ja kalan nousujen perässä. Auto on kokoajan pakattuna
ja tankki täynnä. Kaasujalka polkaiseen vauhtia aina kun siltä tuntuu.
Me pääsemme seuraamaan poikien reissua aitiopaikalta. Pysy siis kuulolla, sillä ongelmia on luvassa.
Vesi tilanne on ollut koko kesän haastava.
Sitä ei ole.
Valmiina matkaan - kuka tietääkään mitä kesä tuo tullessaan.. |
So want to|you should|you have to} learn and understand this before 1xbet you use the bonus and withdraw the cash you earn from it. But the most popular one is the bitcoin on line casino with no deposit bonus . This sort of bonus is simply out there to new players signing up for the primary time at a web-based on line casino.
VastaaPoista