Koiratutka takaa turvallisemmat seikkailut karvakaverille

Metsästyselektroniikan käyttö kasvaa jatkuvasti. Eikä ihme, sillä samalla lisääntyy niin ihmisten kuin koirienkin turvallisuus.

Kempeleläisen Ultracom Oy:n uusin koiratutkamalli R10 lanseerattiin tänä syksynä. Metsästäjät ottivat sen heti omakseen. R10:n eduiksi käyttäjät listaavat helpon ja vaivattoman käyttöönoton, pitkän akun kestävyyden ja täsmällisen haukun tunnistuksen.

– R10-koiratutka toimii lähes kaikkialla, paitsi pohjoisessa, etäisimmillä Lapin tuntureilla, kertoi Niina Kauppinen, joka vieraili eräliike Green Trailissa Pieksämäellä koiransa, karkeakarvaisen saksanseisojan Rallin kanssa syyskuisessa Hivenmehtuun Etkot -tapahtumassa.

Koiratutkat soveltuvat kaiken kokoisille metsästyskoirille pienistä, peuraa ajavista mäyräkoirista isokokoisiin hirvikoiriin.

R10-tutka toimii siten, että paikannuspantaan on asennettu valmiiksi Telian maailmanlaajuinen SIM-kortti. Paikannus toimii sekä Suomessa että ulkomailla GSM-verkossa. Pannan lisäksi tarvitaan älypuhelin, jonka näytöltä koiran kanssa liikkuva pääsee tarkastelemaan koiran reittejä maastossa.

– Koiratutka on tärkein koiran tuvallisuuden takaaja. Metsästyksessä tutka lisää myös passimiesten turvallisuutta, koska koiran kulkureittiä voi seurata puhelimista, toteaa Ultracomin myyntipäällikkö Lasse Väyrynen.

Innostuneesti jäljittävä koira liikkuu metsästysreissuilla usein kilometrien päässä omistajastaan.

– Turvallisuus on ykkösasia. Koira on omistajansa vastuulla irti ollessaankin, Väyrynen muistuttaa.

Metsästyskoirien paikannuslaitteita yli kaksikymmentä vuotta


Ultracom Oy on perustettu vuonna 1993. Metsästyskoirien paikannuslaitteet lanseerattiin käyttöön 1996.

Yritys on tehnyt pitkäjänteistä ja innovatiivista kehitystyötä langattoman tiedonsiirron parissa. Langattoman tiedonsiirron laitteet kehittyvät jatkuvasti muun muassa uusien tuotteiden ja GSM-verkon päivitysten ansiosta. Nykyisin tuotevalikoimaan kuuluu koirien seurantalaitteiden lisäksi muun muassa karjan seurantalaitteet ohjelmistoineen.

– Meillä on noin kuusikymmentä jälleenmyyjää Suomessa. Tuotteita myydään myös muualle Eurooppaan.

Syksyn uutuustuotteen, R10:n lisäksi Ultracomin kehittämiä koiratutkia ovat myös VHF-koiratutka Ultracom Avius sekä Ultracom Koira-GPS.

Tuotekehitystyössä on keskitetty erityisesti tutkien toimintavarmuuteen, käytettävyyteen ja kestävyyteen; ominaisuuksiin, jotka varmistavat koiran löytymisen haasteellisissakin olosuhteissa.

Ultracom R10-koiratutka on myynnissä käyttövalmiina


R10-tutka on GSM-pohjainen paikannuslaite, joka toimitetaan täysin käyttövalmiina pakettina. Ultrapoint R10 -koiratutkan käyttöön tarvitaan lisäksi vain älypuhelin.

Paketissa on mukana uusi R10-koirapanta, 18650-akku, laturi ja SIM-kortti. SIM-kortissa on valmiina käyttöaikaa kahdeksi vuodeksi. Pakettiin kuuluu myös Ultarcom-ohjelmiston käyttölisenssi vuodeksi.

Akun kestoksi valmistaja lupaa normaalikäytössä noin 65 tuntia.

R10:n teknisistä ominaisuuksista kannattaa mainita, että siinä on erittäin selkeä-ääninen kuuntelutoiminto ja tarkka haukkulaskuri, joka on säädettävissä laajalla skaalalla. Lisäksi tutkasta löytyvät seisontahälytys ja etäkytkettävä huomio-Ledi.

Kuva alla: Metsästystä harrastava Niina Kauppinen kertoi, että karkeakarvainen saksanseisoja Ralli on tottunut koiratutkaan. Kuvassa myös Ultracom Oy:n myyntipäällikkö Lasse Väyrynen.















Katsoa lisätietoja Green Trailin verkkokaupasta. 




Teksti Sofia Flygare


Kommentit

Suositut tekstit